torstai 26. huhtikuuta 2012

Väittävät, ettei tavara tee onnelliseksi...

...mutta olen silti vahvasti sitä mieltä, että Yamaha tekee!

Minulla on siis piiitkästä aikaa taas piano huushollissa, ja tällä kertaa ihan oma! Matkahuolto toi tänään minulle oman Yamaha DXG-640:n. Pieni omaisuus siihen meni, muttei harmita pätkääkään! 88 kosketusherkkää vasarakosketinta, 535 eri soitin(yms)ääntä, transponointitoiminto...

Meistä tulee varmasti vielä oikein hyvät ystävät!


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Symppis kakku

Miehekkeellä oli tänään syntymäpäivä, joten tein pitkästä aikaa täytekakun. Sisälle tuli tavallista sekä valkosuklaamoussea (laiskasti jauheista) ja lemon curdia, päälle violetiksi värjättyä ja sitruunaesanssilla maustettua kermavaahtoa. Kyllä siellä alla lautanenkin on, en vain tajunnut ajoissa, että kakkuvuokani oli kyseistä lautasta suurempi. :D Kyllä tuli hölmö (ja nolo) olo, kun seisoin irtokarkkihyllyllä närppimässä värisekoituksesta nimenomaan violetteja ja vaaleanpunaisia ranskanpastilleja, olin vissiin vähän tiellä... Pikkuisen synkkä kuva, mutta ehkä siitä saa selvän:


Käsityörintamalla en ole saanut mitään valmista aikaiseksi, eivätkä puikotkaan oikeastaan ole edes eksyneet käteen moneen päivään... Ei vain ole innostanut. Jos ehkä huomenna?

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Valkoinen turkkilohikäärme

Tekoturkiksen ompeleminen on kyllä jotain ihan hirveetä... Tällainen kuitenkin syntyi:

Valkoinen turkkilohikäärme, jonka pituus nenästä hännänpäähän on n. 45 cm ja siipien kärkiväli n. 68 cm. Selkäpuoli on tekoturkista ja vatsapuoli velouria.




Huonot kuvat taas, tulisi jo kesä ja loppuisi tuo muta niin pääsisi ulos kuvailemaan tuotoksiaan... Sitä odotellessa...

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pantailua

Yritin laskea laskuja, joita en osannut, ja muutaman tunnin verran väännettyäni päätin siirtyä tekemään jotain, mitä osaan. Kissanpantoja siis:





(Nämä menivät Taitomaan puolelle myyntiin :3)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...