torstai 15. maaliskuuta 2012

Pastellinvärinen pätkärääkki ja hyvän mielen haaste

Tässä sumpussa on kolme kerää keloa. Tein piiiitkä vyyhdin, josta kolmasosa ui kahden strawberry-kiwi- ja kolmasosa kahden mango-KoolAidin kanssa. Onkohan tuubihuivit muodissa vielä ensi talvena? Voisin kehittää tuosta jonkin joululahjan...


Kohtuullisen kokoinen kerä, sanoisinko? :)

Matonkude heitti minulle haasteen:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Tämä onkin melkoisen hankala haaste tällaiselle ikuiselle pessimistille, mutta kyllä niitä hyvän mielen aiheitakin löytyy. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän valokuvailua, niin olisi ehkä joskus omiakin kuvia laittaa tällaiseen haasteeseen. (Tällä kertaa kuvat keskiaikamarkkinakuvaa lukuun ottamatta tarjoaa weheartit.com) Ainoastaan kissoja tulee kuvattua, eli viimeinen kuva on minun oma. Tällä kertaa olen laiska enkä haasta ketään, kuka vain saa toki ottaa tehtäväkseen jos siltä tuntuu. Tässä kuitenkin niitä minun hyvän mielen asioita:

1. Sammiollinen teetä
Juon teeni ISOSTA (4-5 dl) kupista, mieluiten maidolla, ja oikein herkkuhetken (tai flunssan) iskiessä maidolla ja hunajalla ♥ 

2. Se tunne, kun laittaa jalkaan upouudet nilkkasukat
Niin pehmeät ja silkkiset... ♥

3. Pienet lapset
Kauttaaltaan vaaleanpunaiset vaahtosammuttimen kokoiset tytöt ovat maailman suloisimpia otuksia. Ja lasten suista kuulee välillä mitä mainioimpia juttua, sellaisia, ettei niille voi kuin nauraa. ♥

4. Kesä
Aurinko ja lämpö ja lokkien huudot ja mustikat ja jäätelö ja... ♥

5. Keskiaikamarkkinat

6. Nappiin osunut lahja
tai oikeammin ilme nappiin osuneen lahjan saajan kasvoilla. ♥

7. Joulu
Mitä siihen lisäämään? ♥

8. Valmistunut käsityö, askartelu tai piirustus
ja se ylpeys omasta aikaansaannoksesta ♥

9. Kupittaan puiston linnut
Sekä varsinaiset lintulammen kesäasukit, että ne sorsat, jotka ovat lusmuilleet siellä koko talven. Puiston lumihanki oli eräänä aamuna täynnä pieniä räpylänjälkiä, kun oli sattunut sopiva keli. :3 ♥

ja lopulta

10. Onni on kissan hymy.


3 kommenttia:

  1. Ompas kyllä niin herkullisen väristä tuo lanka, voin vaan kuvitella miten kauniilta se näyttäisi vaikka siinä tuubihuivissa :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä elämä vaan on väärällään ihania asioita - pessimistilläkin. :o)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...