keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Happy Halloween!

Koska tänä vuonna en tee mitään halloween-aiheista, niin voin hyvin esitellä viime vuotisen naamiaispukuni, jota en silloin (itse tiedän kyllä varsin hyvin mistä) syystä tai toisesta saanut tänne postattua.

Nightmare Before Christmasin Sally-räsynukkena tuli siis vilisteltyä. Mekko on ommeltu yksivärisistä trikootilkuista, kaikki kuviot on itse piirretty tai maalattu.


Kuva vähän keskeneräisestä mekosta havainnollistaa, että etu-ja takapuolet ovat erilaiset.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Se kukkii sittenkin!

Nuppu, jota aiemmin hehkutin aukesi tänään.

Ostin loppukesästä 2011 Prisman kesäpihan poistomyynnistä puutarhalumpeen taimia ihan kokeilumielessä. Kaksi pienempää, joissa oli kauniin väriset lehdet (ja joiden suhteen elättelin suuria toiveita) ja sitten tämän, joka kasvattaa kämmenen kokoisia vihreitä kelluslehtiä. Istutin ne akvaarioihin ja odottelin. No, niille pienemmille kävi niin kuin oletinkin, eli kasvattivat muutaman lehden ja sitten mätänivät pois, mutta tämä yksilö se vain porskutteli ja kasvatti lehden toisen jälkeen. Ja nyt, yli vuoden lehtien kasvattelun jälkeen: kukka!



Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei uusia nuppuja olisi tulossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toivotaan, että tämä kaunokainen jaksaa joskus toistekin esitellä kukkiaan. :)

maanantai 29. lokakuuta 2012

Paragoomba & Prof. Oak

Simmoset kaverukset.

Yritän kirjottaa opparia, mutta harhaannuin.  (Tosin vain kuvaamaan ja bloggaamaan, en sentään nyhertänyt näitä nyt.)


lauantai 27. lokakuuta 2012

Mitä sille ristipistolle kuuluu?

Kyllähän se edistyy, hitaasti, mutta hitaasti. Ainakin mulla on nyt jo kaikki eri värit langoista kasassa, niin ei tule sellaisia turhautumisen hetkiä kuin alkuvaiheessa. :D En vaan ole ainakaan viikkoon pistellyt tuohon yhtään pistoa, muut jutut jyränneet yli... Mutta ehtiihän sitä, ikuisuusprojekti mikä ikuisuusprojekti.




torstai 25. lokakuuta 2012

Ihana SNY ♥

Valittelin tuossa aiemmin mustien Hamojen kesken loppumista. Ihana SNY:ni päätti rientää apuun ja tänään postiluukusta kolahti, mitäs muutakaan kuin kourallinen mustia Hama-helmiä! :D Hätähousuna toki kerkesin tuossa välissä käydä kaupassa itse hakemassa lisää helmiä (kun mustien loppumisen lisäksi olin ihan värirajoittunut tuon perusvärisetin kanssa), mutta todellakin lämmitti mieltä tällainen muistaminen. :)

Eikä noita mustia oikeastaan voi liikaakaan olla, niitä kun tarvitsee suunnilleen jokaiseen työhön.

Tämä nyt menee vallan Hama-helmiblogiksi, mutta kun nuo on niin nopeita ja näppäriä tehdä, niin niitä valmistuukin melkoisen ripeään tahtiin. Eikä vielä ainakaan ole innostavat kuvat päässeet loppumaan kesken, taskuhirviöitäkin on vielä jäljellä vaikka pariksi vuodeksi. :P



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lisää ha(h)moja

Marill


Mudkip

Sekä ihanat Jessie ja James ♥

Näissä on käytetty sekä aitoja Hamoja, että Ikean Pyssla-helmiä. Osaako joku Hamamestari selittää, miksi noissa aidoissa on lähteneet värit "hajoamaan" tuolleen hassusti? Liian pitkä silitysaika? Liian kuuma rauta?



tiistai 23. lokakuuta 2012

Olen innoissani!

Sain kesävoi-sukat valmiiksi.

Koko-ongelmat ratkesivat vaihtamalla puikot puolta kokoa pienempiin. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, kamera ei halunnut tarkentaa oikein mihinkään...

Mutta en minä niistä sukista niin innoissani ole, vaan enemmänkin tästä (tänään on joku ihmeen kuvaamisvammaamispäivä, varmaan parikymmentä kuvaa napsin per kohde, eikä mikään ottanut onnistuakseen):


Saa arvata mikä se on. ;)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Charmander, I choose you!


Olisin tehnyt Pikachunkin, mutta mustat helmet loppuivat kesken :(

Tänään Turmion Kätilöiden / Painin keikalle! ♥

torstai 18. lokakuuta 2012

Postia rapakon takaa

Ihana sadepäivän piristys!

Päädyin tuossa jokin aika sitten Hupsistarallaa-blogin kautta Swap-Bot:iin. Kiinnostuin, ja löysinkin kivan vaihdon, johon ensikertalaisetkin kelpuutettiin mukaan. Kansainvälisessä vaihdossa oli määrä lähettää (minun kirjeeni lähtee tänään kohti Alankomaita) yhdelle parille 5 kpl teepusseja.

Minulle saapui tänään postia oikein Ameriikoista asti. Viiden sijaan jopa kuusi teepussia, kaikki vieläpä sellaisia, joita en ole koskaan ennen maistanut. Näistä merkeistä ennestään tuttu on ainoastaan Lord Nelson, mikä on tosi mukavaa, sillä vähän pelkäsin saavani pelkkää Liptonia ja Twiningsia. :D Kivan aiheeseen sopivan kuvankin oli parini mukaan keksinyt.

Illalla Turun kaupunginteatteriin katsastamaan Kakola-musikaali.

p.s. Käykää te sillä aikaa kuuntelemassa Wintersunin uusi levy täältä


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Terveisiä messuilta

Käytiin tänään pikkusiskon kanssa Osaava Nainen -messuilla. En kyllä ihan päässyt selville siitä, millä perusteella tuo "osaava"-etuliite on messujen nimeen heitetty, aika perusmessut kun olivat, vaikkakin naisille suunnatut. Jotenkin mystillisesti kuitenkin löysin sieltä kassintäytettä. Pikkusisko löysi ihania helmiä (erikoismaininnan tältä suunnalta saa herttainen Mihelmi) rannekoruja varten. Omaan tassuun jäi tällaisia juttuja:



 Novitalla oli messutarjouksena 5 kerää puroa 10 eurolla. Melko edullisesti siis sain nämä viisi kerää "Ilo"a ;) Ihan vielä en tiedä, mitä näistä teen, mutta onneksi Puro on helppo lanka inspiraatioiden kannalta.


Mukelomestan kojusta nappasin kaksi ihanaa Muumirasiaa viiden euron yhteishintaan ♥


Ne ovat juuri sopivia käsityötarvikkeiden jemmaamiseen. Toiseen purkkiin kaadoin Hulluilta päiviltä hakemani Hamahelmet. No kun kaikki muutkii niin tottakai määkii.


Löysin myös hienoimman piparkakkumuotin ikinä! Muotti leikkaa ääriviivat ja painaa muut kuvan osat. Tänä jouluna syödään siis PÄÄKALLOPIPAREITA!

Ja pakkohan niitä hamahelmiä oli heti kokeilla. En kertakaikkiaan muista, että minulla olisi ollut näitä pienenä. Joku hämärä muistikuva löytyy siitä, että kaverin kanssa olisi joskus alle kouluikäisenä tehty hamajuttuja, mutta mitään fyysistä todistetta ei tästäkään ole jäänyt. Helppo aloitus siis ja kaksi mariosientä tulille. Magneettinapit takalistoon ja jääkaapin oveen hengailemaan.


torstai 11. lokakuuta 2012

Lokakuun tekemispaketti

Lokakuun SNY-paketin teemana oli "Tekemispaketti".

Hain tämän itse asiassa jo eilen, mutta kun muutenkin postailtavaa on harvakseltaan, niin päätin jättää tämän tälle päivälle. Näytän muka aktiivisemmalta bloggaajalta näin, hah! Lokakuun paketin sisältö näytti tältä:

Toffeenameja, kaksi pirteää limenvihreää käsipyyhettä, kortti, nameja kissoille, ompeluteemainen peltirasia, kesävoi-sukkien ohje, KnitPron sukkapuikot (!) ja CascadeYarnsin ihana merinosukkalanka!





Käsipyyhkeet pääsevät keittiökäyttöön, mielestäni limenvihreä on juuri sopiva väri keittiöön. Jos osaisin sisustaa, sisustaisin keittiön vihreän sävyillä. KnitPron sukkapuikot olivat aivan mahtava ylläri. On meinaan kaupassa tullut hipelöityä kerta jos toinenkin, mutten koskaan ole raaskinut ostaa niin sanotusti sikaa säkissä. Eivät nimittäin ole sieltä kaikkein halvimmasta päästä... Ja tuo lanka! Niin kaunista ja niin pehmoista! Pakkohan se oli heti keriä ja alkaa vääntää kesävoi-sukan vartta, vaikka hetken puntaroinkin, että raaskiiko noin hienoa lankaa sukkiin käyttääkään.

Ihan samaa mieltä olen SNY:ni kanssasi siitä, että 15 cm puikot sopivat käteen paremmin, kuin pitkät. En enää oikein osaa neuloakaan niillä kilisevillä heinäseipäillä, joita joskus käytin vallan, nyt kun olen päässyt lyhyiden puisten puikkojen makuun. Nuo KnitProt kyllä täyttivät kaikki odotukset, pinta tuntuu mukavalta käteen, ja puikot ovat jämäkän tuntuiset. Pienen WTF-hetken kyllä koin, kun olin jakanut silmukat neljälle puikolle, ja jäljellä oli vielä kaksi puikkoa. Hetken kesti, ennen kuin tajusin, että puikkoja olikin pakkauksessa viiden sijasta kuusi! :D Varapuikko on kyllä hyvä olla olemassa, vai käytetäänkö jossain paljonkin viittä puikkoa suljetun neuleen tekemisessä?

Kiitos paljon SNY, tosi kivan paketin sait taas kasaan!

Aloitin nuo sukat nyt yhtä kokoa pienempänä, kuin ohjeen mukaan tulisi, sillä eipä käsialani tietenkään täsmännyt ohjeen neuletiheyteen. Mutta kun minä haluan tehdä juuri nuo sukat juuri tästä langasta juuri näillä puikoilla! Saa nähdä, tuleeko tuosta sopiva, vai joudunko purkamaan ja tekemään vielä yhtä kokoa pienemmällä ohjeella. Varsi ainakin vaikuttaa melko löysältä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hillitty värioksennus

Se on valmis!

Mitat noin 200 x 200 cm ja painoa sellainen kolmisen kiloa. Kolme kerää jouduin ostamaan tuota valkoista lisää, mutta kyllä lankavarasto silti keveni ihan huomattavasti. Onpahan ainakin olemassa päiväpeitto, jos sattuu tulemaan sellainen olo, että pitäisi sänky pedata. :D Vaikka taitaa olla meidän 120 cm petiin vähän turhan leveä... Tuli meinaan huomattavasti suurempi, kuin alkuun laskeskelin. Ruutuja on 15 x 15 eli 225 kappaletta. Käsialakin aivan hirvittävän epätasaista, mutkapeitto...

Kaivautumista harrastavan kissan tuomio: "Mjaa, no, kai tää menettelee, ehkä..."






torstai 4. lokakuuta 2012

Laihuus on rumaa!

"Pää pystyyn, rakas Taimi! 
Sinäkin voit päästä rumasta laihuudestasi."

Nämä vanhat "Eta-Tragol -makeisten" mainokset ovat ihastuttaneet minua jo aiemminkin, kun niihin sattumalta netissä törmäsin, joten en siis voinut jättää tilaisuutta väliin, kun löysin nämä A5-kokoisina postikortteina! Laitan ne joskus vielä seinälle, kunhan keksin sopivat kehykset. ...ja sopivan seinän...



Niin ne kauneuskäsitykset muuttuvat. Kuten myös käsitys siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Ei nykypäivänä tuommoisiin mainoksiin törmää, joissa sanotaan suoraan jonkin olevan rumaa. :D

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Suloiset silmukkamerkit

Näistä tuli ihanat, niin mun näköiset. Tekniikkakin parani matkan varrella huomattavasti, kun keksi itselle sopivia niksejä. Eli tosi nopeasti sitä oppii, kun vaan malttaa hetken keskittyä.


Kiva keksiä välillä jotain bloggailtavaakin. Isoäidinneliöitä sain kasaan 225 kappaletta ja nyt olen virkkailemassa niihin valkoisia reunoja. Ei tässä enää kauaa pitäisi mennä ennen kuin pääsee taas muiden käsityöhommien pariin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...