perjantai 10. helmikuuta 2012

Viime yön tuotoksia

Viime yönä sain valmiiksi joulukuussa aloittamani Revontulen, lankana Puro ja värinä Kajastus. Ja juuri sopivasti valmistuikin, aamulla mittari näytti taas -22 astetta. Aamukiireessä koetin kuvailla, ja hyi häpeä, olen näemmä unohtanut miten kamerassani (joka on ollut minulla jo vuodesta 2005...) saa pakkosalaman päälle. o___o Etupihalla valoa tuli jostain muustakin suunnasta kuin edestäpäin, joten heitin huivin kivelle ja kuvasin värit.



Tuli myös halu koolata lankaa. Vyyhdin väännössä iski innovaatio, ja Ikean pieni sohvapöytä pääsi hoitamaan apulaisen virkaa. Kyllä köyhä keinot keksii! Ja jatkoa ajatellen, tuollahan saa käärittyä kolmea eri vyyhtikokoa. :3


Pohjaksi valitsin tällä kertaa valkoisen Nallen, ja väreinä käytin keltaiseen osaan Lemonadea kaksi pussia ja vihreään osaan Lemon-limeä yhden pussin. Vihreä levisi ehkä vähän liiaksi, ja sekaan jäi sitten vaaleampia länttejä, kun ei väri ihan riittänyt... Noh, opettelemassahan tässä ollaan, ja miten sitä muuten oppisi, kuin kokeilemalla.


Ja ihan sievän väristähän siitä lopulta tuli, keväisen hempeää mutta silti raikasta. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään tästä sukkia. Kunhan saisi noita edellisiä projekteja ensin alta pois... :)

3 kommenttia:

  1. Olet sitten tehnyt aivan minun värisen Revontulen, todella kaunis! Ja eikä tuo koolattu Nalle-lankakaan näytä ollenkaan hullummalta, jään odottelemaan mitä siitä saatkaan aikaan. Minä täällä koitan mietiskellä vielä viimeisiä lisukkeita pakettiisi, muttamutta... Saas nähdä mitä pidät...!
    Pakkasterveisin Salainen neuleystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäät! :) Jännityksellä odottelen, että mitä mahdat keksiä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...