tiistai 20. marraskuuta 2012

Irtoteetä

Tänään oli oikea swappipäivä, maailmalle lähti kolme swappia ja samoilta suunnilta postineiti kiikutti minulle kaksi kuorta. Toisessa oli kissoille nameja ja lelu, toinen kuori puolestaan oli täynnä ihanuuksia!


Kyseessä oli irtoteeswappi, jossa parille piti lähettää noin 50 grammaa irtoteetä, ja jokin pieni ylläri. Parini oli vallan ylittänyt itsensä, sain viittä erilaista teetä, 5 kpl käsin tehtyjä kortteja kuorineen ja olipa parini laittanut mukaan myös kuvan kissastaan, joka lähetti terveisiä meidän kisuille. :3


Minulle oli osoitettu hienompi käsin tehty kortti. :3 Hauskasti sattui niin, että olin aiemmin lähettänyt tuolle kyseiselle amerikkalaiselle henkilölle toisessa swapissa muumiteepusseja. Hän kun ajatteli muumin olevan hiihtävä virtahepo, niin jouduin häntä sitten hieman kommentilla oikaisemaan... Hän kertoi nyt sitten kortissaan joutuneensa etsimään netistä, mitä Muumit oikein ovat. :D Teet ovat niin ihania ja kauniita, että niille suo mielellään jokaiselle omankin kuvansa:


"Vanilla tea with pink peppercorns, cardamom & nuts." Tämä on oikeaa silmänruokaa, ehdottomasti ulkonäöllisesti lempparini näistä viidestä. Nuo kokonaiset kardemummanpalot kruunaavat kokonaisuuden. ♥ Osaako joku sanoa, mikä tuo 'pink peppercorn' on suomeksi?


Mantelikeksiteetä. Tässä ei ollut sisältöä eritelty, mutta epilen noiden ruskeiden nöttösten olevan keksinmuruja tai jotain vastaavaa. Vielä en ole pussia avannut niin en mene varmaksi sanomaan. Tuoksu ainakin on aivan ihana.


Luomuteetä. "Green rooibos, ginger, lemongrass, lemon myrtle & lime." Tämän otin ensimmäiseksi maisteluun. Hunajaa sekaan ja kipeä kurkkuni kiittää! 'Lemon myrtle' on myös ihan uusi tuttavuus minulle, olisiko sille kenelläkään tiedossa suomenkielistä nimeä?


"Vanilla black, pear, cinnamon, coneflower & citrus." Kuulostaa hyvältä tämäkin.


"Black tea with cinnamon, dried pumpkin, vanilla & candy." Tämän parini kertoi olevan "seasonal favourite", kun kiitoksissani mainitsin, ettei koskaan ole tullut maistettua kurpitsateetä. Tuoksu on herkullinen, ei ehkä niin yllättäen hieman kurpitsapiirakan kaltainen.

Ai se kissojen paketti? Se ei ollut kovin ilahduttava, kun mielestäni siinä osallistumisen vähimmäisehdot eivät täyttyneet. Onneksi samalla ovenavauksella tosiaan sain tämän ihanan teepaketin, sekä yhden etänä ostamani ponin, niin päivä parani heti. ♥

2 kommenttia:

  1. pink peppercorn taitaa tarkoittaa rose pippuria :)
    Lemon myrtle taas taitaa olla sitruunan lehtiä jollen vallan erehy. Ihania tee-pakkauksia olet saanut, kuulostavat herkullisilta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosepippurihan se! En tunnistanut, kun en ole koskaan itse käyttänyt ja ruoassakin yrittänyt vältellä. :D Mitenhän mahtaa toimia teessä, jännittävää...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...