Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotivärjäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotivärjäys. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pastellinvärinen pätkärääkki ja hyvän mielen haaste

Tässä sumpussa on kolme kerää keloa. Tein piiiitkä vyyhdin, josta kolmasosa ui kahden strawberry-kiwi- ja kolmasosa kahden mango-KoolAidin kanssa. Onkohan tuubihuivit muodissa vielä ensi talvena? Voisin kehittää tuosta jonkin joululahjan...


Kohtuullisen kokoinen kerä, sanoisinko? :)

Matonkude heitti minulle haasteen:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Tämä onkin melkoisen hankala haaste tällaiselle ikuiselle pessimistille, mutta kyllä niitä hyvän mielen aiheitakin löytyy. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän valokuvailua, niin olisi ehkä joskus omiakin kuvia laittaa tällaiseen haasteeseen. (Tällä kertaa kuvat keskiaikamarkkinakuvaa lukuun ottamatta tarjoaa weheartit.com) Ainoastaan kissoja tulee kuvattua, eli viimeinen kuva on minun oma. Tällä kertaa olen laiska enkä haasta ketään, kuka vain saa toki ottaa tehtäväkseen jos siltä tuntuu. Tässä kuitenkin niitä minun hyvän mielen asioita:

1. Sammiollinen teetä
Juon teeni ISOSTA (4-5 dl) kupista, mieluiten maidolla, ja oikein herkkuhetken (tai flunssan) iskiessä maidolla ja hunajalla ♥ 

2. Se tunne, kun laittaa jalkaan upouudet nilkkasukat
Niin pehmeät ja silkkiset... ♥

3. Pienet lapset
Kauttaaltaan vaaleanpunaiset vaahtosammuttimen kokoiset tytöt ovat maailman suloisimpia otuksia. Ja lasten suista kuulee välillä mitä mainioimpia juttua, sellaisia, ettei niille voi kuin nauraa. ♥

4. Kesä
Aurinko ja lämpö ja lokkien huudot ja mustikat ja jäätelö ja... ♥

5. Keskiaikamarkkinat

6. Nappiin osunut lahja
tai oikeammin ilme nappiin osuneen lahjan saajan kasvoilla. ♥

7. Joulu
Mitä siihen lisäämään? ♥

8. Valmistunut käsityö, askartelu tai piirustus
ja se ylpeys omasta aikaansaannoksesta ♥

9. Kupittaan puiston linnut
Sekä varsinaiset lintulammen kesäasukit, että ne sorsat, jotka ovat lusmuilleet siellä koko talven. Puiston lumihanki oli eräänä aamuna täynnä pieniä räpylänjälkiä, kun oli sattunut sopiva keli. :3 ♥

ja lopulta

10. Onni on kissan hymy.


torstai 16. helmikuuta 2012

Koolasinpa taas


Valkeaa Nallea taas, tällä kertaa väreinä Pink Lemonade, Tropical Punch ja Black Cherry. Pussi kutakin.

Lisäksi tahdon ehdottomasti jakaa päiväni piristyksen kanssanne, 7-veikkakerästä löytyi tällainen ylläri. Ihan irtonaisena. :D


perjantai 10. helmikuuta 2012

Viime yön tuotoksia

Viime yönä sain valmiiksi joulukuussa aloittamani Revontulen, lankana Puro ja värinä Kajastus. Ja juuri sopivasti valmistuikin, aamulla mittari näytti taas -22 astetta. Aamukiireessä koetin kuvailla, ja hyi häpeä, olen näemmä unohtanut miten kamerassani (joka on ollut minulla jo vuodesta 2005...) saa pakkosalaman päälle. o___o Etupihalla valoa tuli jostain muustakin suunnasta kuin edestäpäin, joten heitin huivin kivelle ja kuvasin värit.



Tuli myös halu koolata lankaa. Vyyhdin väännössä iski innovaatio, ja Ikean pieni sohvapöytä pääsi hoitamaan apulaisen virkaa. Kyllä köyhä keinot keksii! Ja jatkoa ajatellen, tuollahan saa käärittyä kolmea eri vyyhtikokoa. :3


Pohjaksi valitsin tällä kertaa valkoisen Nallen, ja väreinä käytin keltaiseen osaan Lemonadea kaksi pussia ja vihreään osaan Lemon-limeä yhden pussin. Vihreä levisi ehkä vähän liiaksi, ja sekaan jäi sitten vaaleampia länttejä, kun ei väri ihan riittänyt... Noh, opettelemassahan tässä ollaan, ja miten sitä muuten oppisi, kuin kokeilemalla.


Ja ihan sievän väristähän siitä lopulta tuli, keväisen hempeää mutta silti raikasta. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään tästä sukkia. Kunhan saisi noita edellisiä projekteja ensin alta pois... :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Rumaa lankaa

Minulla oli jämiä. Oli jämäHanko tiskirättien jäljiltä ja oli jämäKool-aidit sukkalangan jäljiltä. Idea oli tuhoon tuomittu jo syntyessään, mutta pitihän se itse käytännössä vielä todeta, ettei Kool-aid tartu puuvillalankaan. Väriä jäi veteen todella paljon, vaikka keittelin pitkiä aikoja, ja lanka itsessään muistutti lopulta väriltään lähinnä pureskeltua Hubba Bubbaa... Olen siis kokeillut teidän puolestanne, niin teidän ei enää tarvitse. Hanko on luonnonvalkeana paljon paremman väristä kuin näin. :D Ehkä tuosta joskus vielä tulee jotain... kissanoksennusrättejä...


tiistai 10. tammikuuta 2012

UWA #2, vinoraitalapaset

Peruslapaset kirjoneuleena, vähän jippoa piti keksiä, niin käänteiset värit. :3

Lankana on jälleen pohjaltaan valkoinen 7 veljestä, tällä kertaa Dr. Oetkerin karamelliväreillä (sininen ja punainen) mikrotettuna. Sininen onkin esiintynyt aiemmin tässä blogissa, punainen on jäänyt esittelemättä. Langan menekki 64 g

maanantai 12. syyskuuta 2011

KoKon kotivärjäämö, osa 1

Pieni ikuisuus on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin. Ei vaan ole ehtinyt käsillä räpeltämään, eikä oikein ole ollut intoakaan. Nyt kuitenkin pursuilen jälleen ideoita ja projekteja on kesken vaikka millä mitalla!

Törmäsin vahingossa (siis ihan oikeasti vahingossa, ennen kuin Koto-ohjelmaa alettiin mainostaa!) Anu Harkin Koto-sivustoon ja löysin sieltä kutkuttelevan ohjeen lankojen värjäämiseen elintarvikeväreillä. Pakko oli kokeilla ja yksi kerä valkoista 7 veljestä lankaa saikin tänään uuden ihanan taivaansinisen ulkomuodon. Toisenkin kerän iskin likoamaan onnistumisen innoittamana, aikomuksenani värjätä se violetin sävyiseksi. Mutta kurjuus! Lähikaupassa ei ollutkaan elintarvikevärejä! :(

Kansi siis ämpäriin päälle, ja odottamaan huomista. Tässä vielä kuva tämän päivän aikaansaannoksesta:


Värinä käytin Dr. Oetkerin sinistä. Värjäysliuoksessa 1,5 litraa vettä ja 6 ml väriä, yhdessä värjäyserässä 3 kpl 50 "kyynärkiepin" vyyhtiä lankaa. Lanka imi vedestä kaiken värin, eikä tuota tarvinut enää huuhdella värjäämisen jälkeen oikeastaan yhtään. :)

Kannattaa kokeilla!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...