Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. marraskuuta 2012

Miehekkeen sukat

Featuring miehekkeen koivet!

Nämä on olleet marinoitumassa siitä asti, kun viime alkukesästä sain langan silloiselta SNY:ltäni.
Näissä on vaan kaikki pielessä. Kantalapusta tuli ensin ihan liian pitkä, silmukat on molemmissa sukissa poimittu väärin/kiilakavennuksia tehty liikaa enkä jaksanut korjata, puikkojen väliin jäi löysää, ensin neuloin teräosasta liian pitkän, sitten purettuani kavensin sen ihan omituiseksi kupruksi, sukat on ihan mutkalla, ja mies kun veti sukat jalkaan, niin huomattiin, että toisen sukan kärkikavennus törröttää toiselta puolen hassusti (kuvassa kyseinen kosmeettinen riesa on ovelasti piilotettu), varsikin pussittaa tuosta sileän alkamiskohdasta. Raitoja en edes yrittänyt tasata. Mutta ainakin ne on nyt tehty! Mun ensimmäiset ohuesta langasta neulotut miesten sukat. Ihan hyvillä mielin se ne kuitenkin jalkaansa jätti, joten kai ne sitten sukista menee?

Postiakin sain tänään. Swap-botin kahden suklaapatukan vaihto. Harmikseni sain suomalaisen parin, eikä lähetyksen sisällössä ole kuvaamisen kannalta mitään jännää. Geisha dark (jonka mieheke vetäisi hyvällä halulla) sekä Stratos-patukka. Jälkimmäinen on minulle uusi tuttavuus, mutta koska juuri eilen luin ykkösbonus-lehdestä miten se on "tullut takaisin kauppoihin", niin ei jaksanut sekään sitten sytyttää...

tiistai 23. lokakuuta 2012

Olen innoissani!

Sain kesävoi-sukat valmiiksi.

Koko-ongelmat ratkesivat vaihtamalla puikot puolta kokoa pienempiin. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, kamera ei halunnut tarkentaa oikein mihinkään...

Mutta en minä niistä sukista niin innoissani ole, vaan enemmänkin tästä (tänään on joku ihmeen kuvaamisvammaamispäivä, varmaan parikymmentä kuvaa napsin per kohde, eikä mikään ottanut onnistuakseen):


Saa arvata mikä se on. ;)

torstai 11. lokakuuta 2012

Lokakuun tekemispaketti

Lokakuun SNY-paketin teemana oli "Tekemispaketti".

Hain tämän itse asiassa jo eilen, mutta kun muutenkin postailtavaa on harvakseltaan, niin päätin jättää tämän tälle päivälle. Näytän muka aktiivisemmalta bloggaajalta näin, hah! Lokakuun paketin sisältö näytti tältä:

Toffeenameja, kaksi pirteää limenvihreää käsipyyhettä, kortti, nameja kissoille, ompeluteemainen peltirasia, kesävoi-sukkien ohje, KnitPron sukkapuikot (!) ja CascadeYarnsin ihana merinosukkalanka!





Käsipyyhkeet pääsevät keittiökäyttöön, mielestäni limenvihreä on juuri sopiva väri keittiöön. Jos osaisin sisustaa, sisustaisin keittiön vihreän sävyillä. KnitPron sukkapuikot olivat aivan mahtava ylläri. On meinaan kaupassa tullut hipelöityä kerta jos toinenkin, mutten koskaan ole raaskinut ostaa niin sanotusti sikaa säkissä. Eivät nimittäin ole sieltä kaikkein halvimmasta päästä... Ja tuo lanka! Niin kaunista ja niin pehmoista! Pakkohan se oli heti keriä ja alkaa vääntää kesävoi-sukan vartta, vaikka hetken puntaroinkin, että raaskiiko noin hienoa lankaa sukkiin käyttääkään.

Ihan samaa mieltä olen SNY:ni kanssasi siitä, että 15 cm puikot sopivat käteen paremmin, kuin pitkät. En enää oikein osaa neuloakaan niillä kilisevillä heinäseipäillä, joita joskus käytin vallan, nyt kun olen päässyt lyhyiden puisten puikkojen makuun. Nuo KnitProt kyllä täyttivät kaikki odotukset, pinta tuntuu mukavalta käteen, ja puikot ovat jämäkän tuntuiset. Pienen WTF-hetken kyllä koin, kun olin jakanut silmukat neljälle puikolle, ja jäljellä oli vielä kaksi puikkoa. Hetken kesti, ennen kuin tajusin, että puikkoja olikin pakkauksessa viiden sijasta kuusi! :D Varapuikko on kyllä hyvä olla olemassa, vai käytetäänkö jossain paljonkin viittä puikkoa suljetun neuleen tekemisessä?

Kiitos paljon SNY, tosi kivan paketin sait taas kasaan!

Aloitin nuo sukat nyt yhtä kokoa pienempänä, kuin ohjeen mukaan tulisi, sillä eipä käsialani tietenkään täsmännyt ohjeen neuletiheyteen. Mutta kun minä haluan tehdä juuri nuo sukat juuri tästä langasta juuri näillä puikoilla! Saa nähdä, tuleeko tuosta sopiva, vai joudunko purkamaan ja tekemään vielä yhtä kokoa pienemmällä ohjeella. Varsi ainakin vaikuttaa melko löysältä.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kirahvi

Jos olisin kirahvi, olisin ehdottomasti pinkki kirahvi mustilla läiskillä. Malli on Ravelrysta, Twiga nimeltään. Lankana fuksiaa (1,5 kerää) ja mustaa (1 kerä) Isoveljeä.



Jos tekisin tämän uudestaan, niin tekisin noista resoreista reilusti lyhyemmät. Kymmenen senttiä kummasakin reunassa tuntuu näin jälkikäteen aika paljolta... Varsinkin, kun kaulurin yhteiskorkeus on 50 senttiä. Mutta saahan tuon tietysti nyt kivasti hupuksi, ja kun kääntää resorit kaksinkerroin niin ei ahdista kaulurinakaan niin pahasti. Varmasti tulee käytettyä. :)


maanantai 20. elokuuta 2012

Pitsiä ja raitaa

Eräänä iltana sain hirveän inspiraatiopuuskan, ja kaivoin esiin petrolin 7 veljestä-langan sekä meleeratun vaaleanpunaisen O(p)i villasukka-langan. Polvisukat, inspiraatio kuiski, raitoja ja yksinkertaista pitsiä. Malliksi valikoituivat pitsisukat Novitan syksy 2011-lehdestä, ja puikot alkoivat suihkia. Tosin hylkäsin ohjeen poimittuani silmukat kantalapun reunasta ja tein loppuun vähän eri tahtiin kaventaen. Ei niistä ihan sellaisia tullut, kuin mielikuvassa näytti, mutta ihan kivat kuitenkin. Pikkusisko lupasi huolia nämä itselleen, joten käyttäjäkin löytyi jo, kiva homma.


keskiviikko 1. elokuuta 2012

All colors of rainbow

"I need to believe.
There's more than the eye can see
All colors of rainbow."

Aade Lõng 8/2 vironvillaa, malli tuttu ja turvallinen, aina yhtä ihana Vlad. Tein festarihuiviksi, niin että on sitten jotain, mihin kietoutua elokuisen illan viiletessä. Kaksi yötä Myötätuulirockiin ♥

Tuota sateenkaarilankaa jäi vielä reilu 130 g, mielelläni ottaisin vastaan ideoita, mitä siitä voisi tämän lisäksi tehdä?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Colchicacae

Pitkästä aikaa jotain valmista.



Huivin ohjeen löysin Ravelrysta, lankana Sandnesin Kitten mohair, jota kului noin 1,5 kerää. Luomisreuna näköjään kiristää vähän, pitää ensi kerralla tällaista "luo 356537 silmukkaa"-huivia aloittaessa luoda eka kerros suosiolla vähän isommalla puikkokombolla... Tykkään huivin ulkonäöstä, mutta saa nähdä tuleeko tätä käytettyä sittenkään. En nimittäin ihan vielä ole päässyt jyvälle siitä, miten tällainen pitkän kaaren muotoinen huivi pitäisi pukea! :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Hyvän mielen raitasukkia

"Neulotaan yhdessä Hyvän Mielen Sukkia nuorille, jotka joutuvat olemaan sairaalassa mielenterveysongelmien takia. Sukilla ei ole laatuvaatimuksia: riittää, että ne ovat iloisen värisiä ja hyvällä tahdolla neulottuja."




Minä olen neulonut Hyvän Mielen Sukat -tempaukseen jo kolme paria sukkia (kunhan saisin vielä pääteltyä). Marraskuun loppuun mennässä Sinäkin varmasti ehdit neuloa ainakin yhdet. Pannaan yhdessä hyvä kiertämään. :)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

UWA #6 osa 2/2, Palmikkokämmekkäät

Samalla mallilla kuin ykkösosa, mutta tällä kertaa kämmekäsmuodossa ja itselle. Jos vaikka oppisi kämmekkäitä käyttämään... Lankaa kului 28 grammaa, joten enää kolmatta työtä ei tähän koloon tarvitse aloittaa, vaan numero kutonen on purkissa. :)



Pahasti kyllä näyttää siltä, että UWA kokonaisuutena tulee jäämään kesken... Saa nähdä!

torstai 1. maaliskuuta 2012

UWA #7, Onteloneuleinen tuubihuivi

Koulukaveri tilasi tällaisen, ja minäpä päätin kokeilla onteloneuleen vääntämistä. Voipi olla, etten ihan heti rupea toista tekemään, oli se sen verran tuskaista... Lankana 7 veljestä, valmista työtä en muistanut punnita, mutta jäljellä jääneet nöttöset painoivat yhteensä 25 grammaa, eli jotain 275 gramman kieppeillä tuo kaiken logiikan mukaan olisi. :) Malli yllättäen taas lähteestä hattu. Kaveri oli erittäin tyytyväinen, ja hänen kaulassaan huivi näyttikin juuri oikealta. :3

torstai 23. helmikuuta 2012

Sukat ja yllättävää postia

Olin tässä alkuviikosta muutaman päivän vanhempieni luona kyläilemässä. Sillä reissulla valmistuivat nämä perussukat Nallesta. Vihreänsävyinen lanka on aiemmin koolaamaani, olin niin säästeliäs, että sitä jäi vielä vaikka kuinka paljon jäljelle. En kyllä ihan osaa päättää, että tuliko näistäkään sitten lopulta kivat tai mun naköiset lainkaan... No, eipä niitä tule kengissä katseltua. Nämä olivat ensimmäiset alle 3,5:n puikoilla neulomani sukat ikinä.


Postiluukustani oli poissaollessani tipahtanut ylläri, kuoresta pompannut pieni orientti akkeli sai hymyn huulille! :) Mutta voi kurjuus, lähettäjä oli unohtanut kertoa, kuka on! :( Saa ilmoittautua, niin pääsen kunnolla kiittämään!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Viime yön tuotoksia

Viime yönä sain valmiiksi joulukuussa aloittamani Revontulen, lankana Puro ja värinä Kajastus. Ja juuri sopivasti valmistuikin, aamulla mittari näytti taas -22 astetta. Aamukiireessä koetin kuvailla, ja hyi häpeä, olen näemmä unohtanut miten kamerassani (joka on ollut minulla jo vuodesta 2005...) saa pakkosalaman päälle. o___o Etupihalla valoa tuli jostain muustakin suunnasta kuin edestäpäin, joten heitin huivin kivelle ja kuvasin värit.



Tuli myös halu koolata lankaa. Vyyhdin väännössä iski innovaatio, ja Ikean pieni sohvapöytä pääsi hoitamaan apulaisen virkaa. Kyllä köyhä keinot keksii! Ja jatkoa ajatellen, tuollahan saa käärittyä kolmea eri vyyhtikokoa. :3


Pohjaksi valitsin tällä kertaa valkoisen Nallen, ja väreinä käytin keltaiseen osaan Lemonadea kaksi pussia ja vihreään osaan Lemon-limeä yhden pussin. Vihreä levisi ehkä vähän liiaksi, ja sekaan jäi sitten vaaleampia länttejä, kun ei väri ihan riittänyt... Noh, opettelemassahan tässä ollaan, ja miten sitä muuten oppisi, kuin kokeilemalla.


Ja ihan sievän väristähän siitä lopulta tuli, keväisen hempeää mutta silti raikasta. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään tästä sukkia. Kunhan saisi noita edellisiä projekteja ensin alta pois... :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

UWA #6 osa 1/2, palmikkolapaset + tilannekatsaus

Kuudes UWA-työ tulee koostumaan kahdesta osasta. Ensimmäinen osa ovat nämä koulukaverille tekemäni palmikkolapaset. Lankana on Novitan Luxus Alpaca, jota kului noin 40 grammaa (unohdin punnita, mutta arviolta yhden ylimääräisen lapasen perusteella). Varsinaista ohjetta ei ollut, mutta inspiraatiota hain muunmuassa näistä palmikoista. Toinen osa tähän työhän tulee olemaan samanlaisilla palmikoilla koristetut kämmekkäät samasta langasta, ja ne tuleekin sitten ihan ittelle.

UWA on hyvällä mallilla. 5,5 työtä on valmistunut ja kaikki loput aloitettu. Alkuperäisistä suunnitelmista lopulta vauvan nuttu ja myssy vaihtuivat tuubihuiviin onteloneuleena 7 veljestä langasta sekä isoäidinneliöiseen tyynynpäälliseen tai pariin, en ole vielä päättänyt teenkö ison lattiatyynyn vai pari keskikokoista sohvatyynyä. Mieskin saa vielä odottaa lapasiaan, kun tuubi itselle oli paljon kivampi idea...
Nämä työthän ovat itse asiassa jo ihan hyvässä kuosissa. Vaan kun pitää tehdä tässä näiden kaikkien aloitettujen rinnalla vielä muitakin neuletöitä... Phyyh...

Ja joku tarkkasilmäinen varmaan huomaa, että se onteloneuleinen huivinalku puuttuu kuvasta. Unohdin sen koululaukkuun, ja huomasin ottaa tähän kuvaan vain UWA-kassista löytyvät työt... Huivista kuvaa sitten, kun se valmistuu. Taitaa olla seuraava meinaan... ;) Kämmekkäistä myös puuttuu alku, mutta se johtuu siitä, että lapaset valmistuivat vasta viime yönä...

(ps. Huomatkaa myös uusi ihana olohuoneen mattoni! Olen aivan rakastunut... ♥)

perjantai 20. tammikuuta 2012

UWA #4, tuubihuivi

Neljäs työ, tuubihuivi, valmistui viime yönä. Lankana fuksia isoveli, malli ihan hatusta. Jos joku tahtoo kopioida, niin...

Luo 35 silmukkaa puikoilla n:o 7

Neulo ensimmäinen kerros oikein.

2. kerros: 2 o, *1n, 1o* kunnes työn laidassa on jäljellä 3s, 1n, 2o

3. kerros: kaikki silmukat oikein.

Toista kerroksia 2 ja 3, kunnes huivi on haluamasi pituinen. 2 kerästä tulee mielestäni ihan sopiva huivi. Päätä silmukat haluamallasi tavalla ja ompele sauma, tai poimi silmukat (35 kpl) luomisreunasta ja päättele kolmen puikon päättelynä, jolloin saumaat huivin samalla, eikä tarvitse ommella. Itse vähän sovelsin tuota 3 puikon versiota, ja virkkasin päättelyksi kiinteitä ketjusilmukoita yhdistäen luomisreunan silmukan ja puikolla olevan silmukan toisiinsa.

Omassa huivissa langan menekki on vaa'an mukaan tasan 200 g, vaikka toisen kerän loputtua neuloin vielä kolmannelta kerältä 5 cm:n verran pituutta huiviin... Mielenkiintoista...

Huivi näyttää toiselta puolelta raidalliselta...


...ja toiselta puolelta nyppyiseltä...


Ja kaulaan kiepautettuna näkyy kivasti vähän molemmanlaisia silmukoita.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Uwa #3, Vlad

Eihän siitä saalia tullut, kaulaliina pikemminkin (niinkuin vähän arvelinkin tuon langan kanssa käyvän), mutta tykkään tästä silti kovasti! Malli on ihana Vlad, jota aluksi hieman jopa pelkäsin lähteä tekemään, kun en ollut noin monimutkaisiin kaavioihin tottunut. Kävipä sitten niin, että kaavio ei ollutkaan yhtään monimutkainen, vaan ihan looginen ja helppo, eikä tämän kanssa montaa päivää nokka tuhissut.

Lankana on Yarn Paradisesta tilattua Ice yarns merkkistä Magic light -nimistä 100% akryylilankaa. Alkuun ällötti tosi paljon ajatus täysakryylisestä langasta (minähän vihaan tekokuituja!), mutta kun lanka oli niin kivan väristä, niin pakko sitä oli tilata. Ja pitkin hampain myönnän, että tämä lanka on aivan unelmanpehmeää ja huivi ihanan lämpöinen. Lankaa kului noin 100 grammaa, ja nyt sitä olisikin jäljellä vielä noin 300 grammaa, joten kaipailisin kovasti vinkkejä siitä, mitä tästä noin seiskaveikan paksuisesta langasta voisi tehdä. En kuitenkaan kovin montaa saman väristä huivia tahtoisi..?




Yarn Paradise saa minulta kyllä peukutukset, tilauksen käsittely ja toimitus oli todella nopeaa, ja hinnat ovat edulliset. Langat ovat siis erittäin halpoja, mutta halpuudesta huolimatta ihan hyvän tuntuisia (mitä nyt kahta eri laatua olen tässä kokeillut). Tuolta saa myös paljon erilaisia efektilankoja, miten olisi vaikka neonvihreä hapsulanka siililapasiin..? :D Miinuksena mainittakoon se, että keriä ei myydä yksittäin, vaan tilattua saa ainoastaan monipakkauksia. Siksi minäkin olen nyt kolmen ylimääräisen lankakerän "loukussa". :)

tiistai 10. tammikuuta 2012

UWA #2, vinoraitalapaset

Peruslapaset kirjoneuleena, vähän jippoa piti keksiä, niin käänteiset värit. :3

Lankana on jälleen pohjaltaan valkoinen 7 veljestä, tällä kertaa Dr. Oetkerin karamelliväreillä (sininen ja punainen) mikrotettuna. Sininen onkin esiintynyt aiemmin tässä blogissa, punainen on jäänyt esittelemättä. Langan menekki 64 g

maanantai 26. joulukuuta 2011

Suuri joululahjapostaus 2011

Täksi jouluksi valmistui...

Revontuli Puro luumupuusta siskolle,

Yhden mallikerran verran isompu revontuli Puro takkatulesta äidille,

Violetti-grafiitit sekä

vihreä-grafiitit Totoro-lapaset siskoille Sandnesgarn Smartista,

Rudulliset peruslapaset veljelle seiskaveikasta: grafiittia, mustaa ja valkoista,

Petroli kohoraitapipo siskolle sandnesgarnin fritidsgarnista,


 
Japanilaisista puuvilloista siskoille olkalaukut...

joiden sisäpuolella oleviin d-renkaisiin saa ripustettua pussukat,

Ja äidille ruusukuvioinen laukku hieman eri mallilla Ikean verhokankaasta. Kaikkien laukkujen mallit ovat omasta päästä.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Sateenkaarisukat

Ne ovat valmiit! Niistä tuli mielestäni melko hienot.

Pääsevät heti koulukavereita järkyttämään... ;)



Pari huomiota:
Resorit olisi pitänyt neuloa numeroa pienemmillä puikoilla, nyt ne jäivät turhan löysiksi. Note to self, osta numeron 3 sukkapuikot vastaisuuden varalle.
Kantapohjan kavennukset tehdään "sisältä ulospäin", ei "ulkoa sisäänpäin". Huomasin mokan vasta toisen sukan kohdalla, kun olin edellisen jo päätellytkin. Noh, pääasia että molemmat ovat samanlaiset. :)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Hei vaan hei.

Välillä on kiva tehdä jotain ihan itselleen ja kirjoitella jostain aivan muusta kuin koiranpaidoista.

Tässä blogissa siis yleisesti käsitöistäni, ehkä kissoistani ja mahdollisesti elämästäni. Pääasiassa käsitöistä.

Omistan yhdet villasukat. Se on auttamatta liian vähän, joten otin työn alle toisetkin. Niistä tulee suloisen räikeät. ♥ On se hassua, miten ihminen voikin yhtäkkiä alkaa pitää väreistä!


Tervetuloa seuraamaan, mitä tämä "pieni" ihminen pystyy saamaan aikaan käsillään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...