perjantai 15. maaliskuuta 2013

Muuttumisleikki

Tytöt ennen kylpyä:









Ja tytöt kylvyn jälkeen:










Girls before and after spa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ponimaniaa!


Päätin yhdistää kaksi lempiasioistani: My Little Ponyn ja swappailun. Pistin pystyyn My Little Pony -teemaswapin, ja yksi ihminen innostui lähtemään mukaan. Molemmilla oli hauskaa sekä lähtevää pakettia kasatessa, että saapuvaa pakettia availlessa. Saamani paketti sisälsi söpön värisiin silkkipapereihin käärittyjä lahjoja.


Olo oli kuin jouluna, kun availin noita ihania pikkupaketteja, joista paljastui toinen toistaan upeampia lahjoja. Olen aiemminkin saanut swapeista noita tarroja, ja tykännyt niistä hurjasti, mutta en ole nähnyt niitä täällä kaupoissa. Nyt sain koko paketillisen! Derpy Hooves on myös iso tarra. En raaski liimata sitä mihinkään, vaan kiinnitin sen toistaiseksi teipillä kirjahyllystä ponihyllyiksi muuttuneiden hyllyjen väliseen laatikostoon teipillä. Nuo isot symbolilätkät ovat parini itse tekemiä magneetteja! Ne pääsivät jääkaapin oveen.


Rintanapissa komeilevat Wonderboltsit koristavat nyt takkiani. Blind bagista puolestaan löytyi Lily Blossom -niminen poni.


Paketin helmi oli ehdottomasti tämä taideteos, parini käsin tekemä! Aivan upea!


Ponijuttujen lisäksi paketissa oli kirjekuori, johon oli kirjoitettu hauska loru:


Kuori piti sisällään teepusseja.


Enpä sano muuta kuin että SQUEEEEEEH! ^____________________^ Millaisia swappipareja kohdalleni tämän viikon aikana osuikaan! Ihan mieletöntä!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lisää, lisää!


Olen ollut viime aikoina todella onnekas, kun kohdalleni on osunut aivan mielettömän mahtavia swappipareja, jotka todella ovat jaksaneet panostaa pakettien kasaamiseen. Tällainen Totoron kuvalla koristettu kuori saapui eilen Ranskasta. Swapin teemana oli "yllätyssekoitus".


Tällaista se sisälsi. Teet kuulostavat ihanilta, perhostarrat olivatkin juuri loppumassa (perhoset ovat yksi suosikeistani, mitä tulee lähtevien kirjeiden koristeluun), kynä on kiva ja nauhat taidan pätkiä ponien häntiin sopiviksi. Jälleen sain myös nauttia käsin kirjoitetun kirjeen lukemisesta.


Rintamerkkiä puolestaan koristaa Coraline-leffasta tuttu kissa. Eilen saapui myös toinen swappipaketti. Tällä kertaa minuun otti yhteyttä Alankomaissa asuva ihminen, jonka kanssa sovimme vaihtavamme paketteja, joiden sisällöksi päätimme ainakin viisi erilaista profiilin perusteella valittua yllätystä. Siis stuffed envelope -tyylinen swappi.


Uskoisitteko, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kyseinen henkilö osallistui tämän tyyppiseen swappiin? Silmät meinasivat pudota päästä, kun tätä availin. Korteissa on kuvia vanhanajan siamilaisista, teet ovat todella söpöjä ja minulle ihan uusia, kirsikkakokishuulirasva... Ja tuo talo on puinen jääkaappimagneetti! Ihan mieletön paketti! Tänäänkin sain postissa taas mielettömän upean swappipaketin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Lately I've been incredibly lucky to have such awesome swap partners! These two packages came in yesterday. The first one was titled "surprise mix", and all the gifts my partner had picked will come in handy. The button badge with the cat from movie Coraline is awesome. The second package was a private swap with someone in Netherlands. Can you believe this is her first stuffed envelope type swap ever!?

torstai 28. helmikuuta 2013

Vähän yritystä hei...

...sanon itselleni näiden lähetysten jälkeen! Ihana miten ihmiset jaksavat nähdä vaivaa swappilähetysten eteen. Eräs bottilainen otti yksityisviestillä yhteyttä ja kysyi, suostuisinko swappailemaan teetä hänen kanssaan. Toki suostuin, joten sovimme lähettävämme kahta erilaista irtoteetä ja 6-8 teepussia. Tällainen lähetys minua oli odottamassa, kun eilen kotiuduin:


7 teepussia, kaksi reilua pussillista irtoteetä, kiva kortti... Eikä siinä kaikki, parini oli lisännyt mukaan käsin tehtyjä ylläreitä!


Nämä ihanat pienet kortit kuorineen on tehty seinäkalenterin sivuista! Miten mainio kierrätysidea!


Lisäksi parini oli taiteillut huovuttamalla Muumiaiheisen lasinalusen! Sain samana iltana avata toisenkin vaivalla kasatun paketin. Kyseessä oli Tea week -swappi, jossa paketoitiin kullekin viikon päivälle oma teepussiyllätys. Itsehän vain kääräisin pussit paperiin ja lätkäisin tarran päälle. Tuli hieman alisuorittajaolo, kun minulle osoitetusta kuoresta löytyi tällaista:


Ensimmäisenä tuli luettua sivun pituinen käsin kirjoitettu kirje, josta selvisi, että joka viikonpäivälle on paketeissa lainaus jonkin kappaleen lyriikoista. Aloitin siis tänään torstaista:


Eikä paketissa ollutkaan ainoastaan teepussia, vaan myös pieniä ylläreitä! Tänään sain muutamia tarroja, ja pieniä kortteja. Olen kertonut aiemminkin, että joulukalenterit ovat lempiasioitani, ja tämähän on kuin minijoulukalenteri keskellä vuotta! Ihanaa! Mitähän huomisen paketista mahtaa löytyä...


I'll have  to start and put a little effort in my swaps as these girls have done! In the first swap which was a private tea swap I didn't get only tea but also some handmade items. Those little cards and envelopes are made of pages from a wall calendar! What a great idea! The second swap was a Tea week swap in which we would wrap one tea bag as a surprise for every day of week. My partner went well beyond the minimum requirement, this feels like a mini advent calendar in the middle of the year! What could be better?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...